Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Lokakuun loppu

24.10.2011 - 20:44 / Kategoriat: ei kategorioita

Viimeisestä kirjoituksesta on jo vähän aikaa.. Tässä välissä on kerennyt tapahtua kaikenlaista. Kaikki belgipennelit löysivät omat omistajat (Voitto meni Kouvolaan, Isla Kuusamoon, John ja jedi jäivät Rovaniemelle, Timbe meni Jyväskylään ja Nelson Ouluun). Caran kanssa kävimme elokuussa tokokokeissa ensimmäisissä evl:n tokokokeissa ja saimme hienosti 3-tuloksen, vaikka useampi liike meni höpöksi. Tosin jos ei ole treenannut, niin ei koira voi osatakkaan. Paras liike oli varmaan ohjattu nouto ku merkiltä näytin vasemmalla kädellä vasemmalle ja huusin "oikeatuo". Cara toi vasemman puoleisen kapulan, kuten pitikin..

 

Elokuun lopulla kävimme myös jakukokeissa (RPKK) ja saimme ensimmäisellä yrittämällä viimeisen 1-tuloksen!! Kyllä siinä oli hymy herkässä, kun tottisteluiden jälkeen kaikki tulivat halailemaan ja itsekkin tajusi, että yksi tavoite on saavutettu! Carasta tuli siis hieman päälle 2kk pentujen syntymän jälkeen käyttövalio ja lajina palveluskoirakokeiden haku. Viikon päästä uudesta tittelistä kävimme vielä Oulussa kokerissa (en uskaltanut jättää yhden kokeen varaan). Sieltäkin tuli 1-tulos. Esineruutu on hieman hukassa, mutta reenaillaan sitä sitten ensi vuonna.

 

Jälkeä ollaan Caran ja Caran pennun Johnin kanssa ajettu todella ahkerasti. Keppien ilmaisu on vielä hieman hataralla pohjalla, mutta niitäkin työstetään. Kyllä on ollu ihana tutustua jäljen maailmaan kunnolla ja nähdä Caran pojan upeaa kehittymistä. Syyskuussa kävin Onnelan työkaverille näyttämässä jäljen idean ja hän tuli dopperinsa kanssa meidän jälkiryhmään. Heidänkin kehitys on ollu huimaa! Mukava ku ollaan saatu uusia aktiivisia harrastajia.

 

Ensi sunnuntaina (30.10.) on tokon piirinmestaruus Pellossa. Me ollaan menossa (onneksi oli tuo ainut 3-tulos), mutta saas nähdä. Käydään ainakin kokeilemassa Viaton

 

Tässä lopussa kuva elokuun tokokokeista.

 

Pennut 5 vkoa

13.07.2011 - 17:30 / Kategoriat: ei kategorioita

Tänään pennut ovat täyttäneet 5 viikkoa. Viikko on hurahtanut siivillä, sillä itse olen ottanut loppukirin tai rutistukset/ahdistuksen gradun kanssa. Eilen Henna, Elina ja Henna olivat ystävällisesti pentuvahteina, ja ite sain keskittyä kirjoitteluun ja faktorianalyysin tekemiseen koko päivän. Tänään vuorossa on ollut sisällönanalyysin tekeminen. No mutta, kyllä tää kaikki kohta helpottuu, tämä nyt on tällanen ns. härkäviikko..

Pentuset ovat kasvaneet hurjaa vauhtia. Maanantaina rakennettiin isän kanssa ulkotarha, johon on ollut hyvä päästää pennut ja Cara syönnin jälkeen. Nyt koko lauma on pysynyt kasassa eikä ole hajonnut joka ilmansuuntaan (kyllä, näinkin on käynyt..). Edelleen pentujen luonteet ovat pysyneet saman tyylisinä kuin aikaisemminkin. Isla tyttö on rauhallinen ja syö paljon. Toki leikkii ja temmeltää, mutta yleisesti melko leppoisa tytteli. John on rauhallinen ja sylihauva. Selättää muut sisarrukset, kun niin haluaa, joten pojan kanssa saa olla tarkkana. Voitto-poika on eloisa jänssikkä, mutta samalla melko rauhallinen. Toinen haluais kans kovasti olla aina sylissä. Pikku poika on pieni ja nopea tapaus. Toisen korvan nouseminen on aiheuttanut useamman kerran myhäilyjä. Pikku poika on liikkis. Hemuli pentu on sylivauva ja hurmannut useammankin vieraan. Uteliaisuus ja poseerauksen jalo taito on tällä pojalla hallussa. Ärripörri poika on pentueen vilpertti. Pörriäinen on ainut joka pääsee pentuaitauksesta oven ollessa auki ulos. Eilenkin se nukkui tyytyväisenä keittiön pöydän alla. Tänään Ärripörri oli tullut toiselle puolelle taloa ja havahduin siihen ku se oli mun jaloissa.. Sellainen kaveri. Vaikka Pörriäinen protestoi ääneen, niin ainakin siihen voi puuttua. Toinen ei haluaisi millään olla pentuaitauksessa vaan ison koiran tavoin nukkua missä huvittaa.

Pennuista Pikku poika, Hemuli ja Ärripörri ovat edelleen omia koteja vailla. Tässä muutama kuva..

pikku poika

Ärripörri

Ärripörri

Hemuli

Kolme koditonta

Kuuden kopla (tyttö, John, pikku poika, hemuli, Ärripörri ja Voitto).

 

Tänään tai huomenna otetaan 5 viikkois kuvat. Jahka gradu on kutakuinkin paketissa niin sitten alkaa armoton pentukansioiden teko. Tylsää ei siis ole.

 

Pennuilla ikää 4 viikkoa!

07.07.2011 - 12:05 / Kategoriat: ei kategorioita

Viikko on vierähtänyt siivillä! Pikku belgiriiviöt on nyt 4 viikon ikäisiä ja ikä alkaa näkyä rohkeutena sekä uteliaisuutena. Pennuilla on oma aitaus keittiössä, mutta paljon ne ovat aitauksen ulkopuolella maailmaan tutustumassa! Ruoka maistuu ja painia jaksetaan aamu varhaisesta ilta myöhäseen. Huvittava on vierestä seurata pikku palleroiden elämää. Aikaa näihin saa käytettyä vaikka koko päivän. Televisiota ei ole kerennyt katselemaan, sillä joka päivä on mitä mielenkiintoisin näytelmä menossa ihan livelähetyksenä..

 

Pennuista kolmella on jo oma koti ja kolme poikaa vielä etsii sitä oikeaa. Poika kakkonen on kaunis ja sirorakenteinen miehen alku. Luonteeltaan herra on hieman veljiään rauhallisempi, oikea sylivauva Hymy Tämän pojan uskaltaisi antaaihan kotikoiraksi perheeseen, missä ei ensisijaisena suunnitelmana ole kokeisiin tähtäävä harrastus. Kuitenkin luonnetta myös löytyy, joten erinomainen harrastuskoira pikku pojastakin tulee!

Pikku poika (poika 2)

kotia edelleen etsii myös poika 3 (ystäväni on ristinyt pojan Hemuliksi). Tällä pojalla löytyy luonnetta ja tahdonvoimaa ja hurmaavat kuvat saa kenen tahansa kylmän sydämmen sulamaan! Syntyessään pojalla oli oikea tassu valkoinen ja rinnassa iso valkoinen läikkä. Tassu on tummunut melkolailla, mutta rinnassa olevasta läikästä pojan yhä tunnistaa. Syntyessään poitsu oli ihan musta (valkoisin merkein), mutta nyt väri on vaalentunut kovasti. Ruoka-ajat tiedetään ja tällöin poika on ensimmäisten joukossa lautasen äärellä. Silloin kun siirryin kiinteään ruokaan, poika "sekosi" ja ryntäsi kupille aina ensimmäisenä. Harrastuksiin vaadittavaa draivia kyllä löytyy! Ja se, että on ruoan perään ei ole ollenkaan huono homma, eihän? Silmänisku

poika 3

Viimeinen kotia vailla oleva poika on  poika 4, joka on viimeisen viikon aikana osoittanut melko lailla luonnetta. Tämä pikkuinen ärripörri antaa varmasti haastetta omalle omistajalle. Tahdonvoimaa löytyy ja uteliaisuus on aikamoista! Tämän kanssa voi hyvillä mielin alkaa harjoitteleen harrastusta kuin harrastusta, sillä virtaa ja luonnetta löytyy! Kokeneempikin koiraharrastaja saa varmasti tämän pojan kanssa uusia tilanteita ja mielenkiintoisia kokemuksia. Ulkomuodoltaan poika on erittäin komea ja oikein hyvän näköinen kokonaisuutena. Oikeissa käsissä tämä herra tulee olemaan vielä myöhemmin tuttu näky (tulee ihan Cara-mamma mieleen).

poika 4

Poika 1 eli John jää Rovaniemelle, poika 5 eli Voitto menee Kouvolaan ja ainokainen tyttö eli Isla muuttaa Kuusamoon. Lähtölaskenta luovutukseen on jo alkanut. Vielä kun näille kolmelle sydäntenmurskaajille löytyy omat perheet, niin voi huokaista ja alkaa suunnittelemaan kunnolla omaa syksyä. Omakotitalo on ollut loistava paikka asua pentujen (ja kesän) kannalta, mutta jahka belgiriiviöt muuttavat maailmalle on aika siirtyä eteenpäin. Mutta nyt keskitytään oleelliseen, eli uusien onnellisten belginomistajien metsästykseen! Itse en ole katunut belggarin ottamista, ja ilolla haluan jakaa näitä kokemuksia myös Caran ja Wolfin pentujen tulevien omistajien kanssa!


 

Caran ja Wolfin pennut reilu 3vkon ikäisiä!

02.07.2011 - 12:17 / Kategoriat: ei kategorioita

Pentukiireet ovat vieneet gradun ohella kaiken ajan, eikä netti ole kunnolla toiminut, joten blogin päivitys on ollut olematonta. Aika on mennyt nopeasti ja eilen pennut muuttivat pentulaatikosta saunan pukuhuoneesta keittiöön pentuaitaukseen. Pentulaatikkoa kerkesin korottaa, mutta siitä huolimatta määrätietoiset pennut meinasivat tulla laidan yli. Pennut ovat alkaneet myös syömään kiinteää ruokaa, joten kasvuvauhti on melkoista! Cara on hoitanut pentuja todella hyvin, vaikkakin haluaisi kovasti myös kahdenkeskistä aikaa. Meillä on käynyt paljon vieraitakin ja poika 1 eli John menee hyville ystävilleni, isla-tyttö jää Pohjoiseen (tai oikeastaan Pohjois-Pohjanmaalle) ja Voitto-koira menee Kouvolaan. Itsekkin olen hieman miettinyt, että pitäisikö Caran kaveriksi ja uudeksi harrastuskoiraksi jättää yksi pojista. Mutta tätä ei ole vielä mietitty loppuun ja täytyy nyt katsoa, miten pennut saavat koteja.Mun ja Caran pentujen jälkeinen aika on vielä melko epäselvä, sillä valmistumisen myötä kotikaupunki saattaa vaihtua uuteensuurempaan kaupunkiin..

 

Päivitin eilen kotisivuja ja sinnekkin laitoin, kuvat kaikista pennuista. Pennut syntyivät Caran syntymäpäivänä 8.6. Olin yksin avustamassa synnytystä, mutta hienosti Cara suriutui, järjestys oli seuraava: poika 1, tyttö, poika 2, poika 3, poika 4 ja pari tuntia myöhemmin poika 5. Olin melko yllättynyt, kun laatikossa oli myöhemmin vielä kuudeskin pentu, joka oli yllätys yllätys poika. Koko pentue on ollut yllättävän tasainen. Keskiviikkona otimme 3 viikkoiskuvat pennuista ja erityisesti huomiota kiinnittivät kaikkien pentujen hyvät kulmaukset, hyvät etuosat ja hyvät kaulat. Myös päät olivat kaikilla varsin sievät. Tällä hetkellä nättäisi siltä, että tällä yhdistelmällä (All-Out Attaboy Wolf ja Energeric-Action's Ellen) on saatu haettuja asioita esille. Vielä muutama poika on vapaana. Omaa kotia etsivät ainakin poika 2 ja poika 3. Molemmat pojat ovat todella ihanan luontoisia ja syöppöjä! Hymy

 

Poika 2

Poika 3 (oikea etutassu oli valkoinen ja valkoinen rinta, leuassa valkoista).

 

Äsken pennut koettelivat mamman hermoja maitobaarissa ja nyt on koko konkkaronkka simahtanut pitkin aitausta. Tänään on tulossa muutama vieras käymään ja huomiselle odotellaan myös vieraita. Ensi viikon loppuna Islan uudet omistajat tylevat katsomaan tyttöstä. Loppuun vielä potretti koko poppoosta!

 

 

Ultraan varattu aika!

04.05.2011 - 14:54 / Kategoriat: ei kategorioita

Edelleen eletään jännittäviä hetkiä ja odotellaan onko belgipentuja kesäkuun puolella tulossa vai ei. Viime viikolla Caralle tuli nirsoilukausi, joka nyt loppui, kun ensin olin tunteja keitelly kalanruotoja ja survonut siitä tahnamassaa.. Mutta pääasia on et ruoka maistuu taas! Caran käytös on muuttunut radikaalisti. Caramamma on hellyydenkipeä ja nukkuu melko paljon. Ylimääräistä touhotusta ei ole juuri ollenkaan, sillä kivempaa on vain pötkötellä. Mun mielestä Caran massukin on jo kasvanut, mutta toki tää voi olla vain omia harhakuvitelmia. Jännityksellä nyt katellaan, et kuinka paljon pentuja tulee. Varasin Caralle ultra-ajan ensi tiistaille (10.5.), joten sitten viimeistään ollaan viisaampia Hymy

Me lähdemme Caran kanssa Ouluun viikonlopuksi. Sunnuntaina olis tarkotus nähdä pitkästä aikaa team Satu, Samu & Keesiä. Reeneihinkin pyydettiin, mutta ehkäpä hakuilut on hakuiltu ennen vauvoja. Kevään ensimmäiset jälkitreenit otettiin pääsiäismaanantaina ja ne meni todella hienosti! Jälki on sopivan rauhallista ja aivojumppaa vaativaa harrastusta tähän tilanteeseen.

Seuraava päivitys lienee vahvistaa pentuhommat! Hauskaa loppuviikkoa!

 
Kirjoittaja

Tämä on belgianpaimenkoira tervueren narttu Energetic-Action's Ellenin 'Cara' blogi.

http://caransivut.com

 

 
Kuva

*C.I.B & FI & RU & NO MVA RKFV-10 HK3 TK2 BH Energetic-Action´s Ellen

lempinimi: Cara (Carina)
rotu: belgianpaimenkoira, tervueren
syntynyt: 8.6.2007
sp. narttu
i: Dubion Corrado 'Ukko'
s.20.3.2003
e:
 KansFinLuLtuEstRus CH, BaltW-04, BaltW-08, HK2, TK1 Mustantuiskun Ziviivi 'Peppi' s.14.7.2002

kasv: Mari Klemola, kennel Energetic-Action's, Mikkeli
om: Laura Aho, Rovaniemi

Tuloksia
PAHA Roi 18.9.2010 287p. HK3
PAHA Roi 17.7.2010 284p. HK3
PAHA Roi 3.10.09 269p. HK2 -> FI MVA
PAHA Kajaani 6.9.09 290p. HK1

BH-koe läpäisty hyväksytysti 16.5.2009

Toko Roi 3.8.2010 voi1, 1/2
Toko Sodankylä 26.9.09 avo1, 3/10, TK2
Toko Kajaani 5.9.2009 avo1, 1/8, kp
Toko Roi 16.8.2009 avo1, 1/5, kp
Toko Kemi 31.5.2009 alo1, 3/10, TK1
Toko Oulu 3.5.2009 alo 1, 2/6, kp
Toko Oulu 18.4.2009 alo2
TokoTornio 21.2.2009 alo1, luokkavoitto, kp
KV Tromssa 17.10.2010 1/1, ck, Pn1, sert, cacib, VSP
-> *C.I.B & NO MVA
KR Kemi 24.7.2010 ValEh1
KV Rovaniemi 19.6.2010 ValEri1, Pn2, va-cacib

KV Pietari 13.6.2010 ValEri1, Pn1, sert, cacib VSP, -> RU MVA RKFV-10
KV Pietari 12.6.2010 ValEri2, va-sert, va-cacib
KV Tromssa 25.10.2009 1/1, ck, Pn2, va-cacib
Tromssa 24.10.2009 1/1, ck, Pn1, sert, VSP
KV Oulu 18.7.2009 AvoEri

KV Rovaniemi 20.6.2009 AvoEri1, Pn1, sert, cacib, ROP
RN Rovaniemi 21.5.2009 NuoEri1, Pn1, sert, VSP
RN Harjavalta 9.5.2009 NuoEri1, Pn3

KV Tornio 9.8.2008 JunEri1, Pn1, sert, ROP
KR Oulu 13.7.2008 JunEri2
KV Rovaniemi 21.6.2008 JunEri1, 'Pn5'
Tulevat näyttelyt, kokeet ja leirit

Odotettavissa pentuja kesälle 2011!