Cara ja Hope 12/2015.

Kiitollisuus. Niin, liian harvoin sitä kiittää ääneen mitä on saanut kokea ja tuo riittävästi esille pieniä onnistumisia ja sitä ihan parasta mahdollista tavallista arkea. Caran viime talven kunnon heikkeneminen ja kevään leikkaus pysäyttivät totaalisesti, mutta niin sitä siitäkin selvittiin. Kuinka kiitollinen saan olla siitä, että paras ystäväni ja kisakumppanini on toipunut täydellisesti ja syy aikaisempiin vaivoihin löytyi leikkauksen yhteydessä. Toki Cara on saanut vain jatkoaikaa, mutta sen käytämme kyllä eläen ihan tavallista elämää.

Cara ja minä v.2010. Alakuva: Pietari.

Kokeet. Menneenä kesänä Cara saavutti veteraani-iän ja vajaassa kuukaudessa taoimme Tokossa EVL:n tarvittavat kolme 1-tulosta. Emäntä teki kisatilanteessa muutaman virheen ja koira olisi voinut paikoin olla parempi (seuraamiset ei ollu entisellään), mutta näistä huolimatta kolme koetta ja tuloksena TK4 ja FI TVA (Suomen tottelevaisuusvalio). Koerutiinit olivat pitkän tauon jälkeen hakusessa, joten piti keksiä uusia ja näissä kokeissa lahjominen oli Se juttu. Emännällä oli hymy herkässä, mutta tuloksia tärkeämpää oli nähdä parhaan kaverin ilo ja tekemisen riemu. Olen saanut sen oman kisakumppanin ja tiimikaverin takaisin.

Keväällä aloitimme myös PEKOn (rauniot, haku) ja Carasta saatiin varsin koevalmis kettis/tottiksen ja raunioiden osalta. Harmillisesti syksyn kokeet peruttiin, joten toivottavasti tänä vuonna pääsemme korkkaamaan näissä kokeissa.

Näyttelyt. Minun tulevaisuuden toivo eli Hope sijoittui belgianpaimenkoirien erikoisnäyttelyissä hienosti Jun Eri4 (juniori-ikäisten narttujen 4.). Lisäksi heinäkuussa saimme Oulun KV näyttelyistä 2 sertiä. Tätä ennen Hope oli jo kerennyt valioitua Liettuan juniorivalioksi ja elokuussa titteliksi tuli Viron juniorivalio. Cara puolestaan menestyi Latvian reissulla tullen Latvian veteraanimuotovalioksi ja Tarton reissulta tuli yksi uusi titteli eli Viron veteraanimuotovalio (lisäksi veteraaneissa BIS4 sijoitus).

Energetic-Action's Captain ja Chanel 12/2015 (kuva: H. Repokivi).

Terveys. Caran terveys on kevään jälkeen ollut erinomainen ja tarkat rutiinit ja stressittömyys ovat avainasemassa nyt ja tulevaisuudessa. Hope puolestaan kuvattiin terveeksi (lonkat B/B, kyynärät 0/0) ja tänä vuonna otamma vielä viralliset selkäkuvat (epäviralliset olivat terveet). Terveys on kuitenkin kaiken A ja O, joten tämä puoli on kuitenkin ehkä tärkein. Harrastusominaisuudet (moottori, vietikkyys jne.) ovat kivoja, kunhan kaiken pohja eli terveys on kunnossa.

Hyvää Joulua 2015!

Entä sitten vuosi 2016? Sanotaanko näin, että haluan harrastaa tätä jo elämäntavaksi muotoutunutta koiraharrastusta hyvällä mielellä ja haluan, että se on myös jatkossa kivaa. Toivottavasti saisin Hopesta kisakaverin tulevaisuudessa, mutta sellaista ei vielä kannata miettiä – senhän näkee ajan kanssa. Me nautitaan tästä päivästä ja arjesta ja ollaan välillä tekemättä mitään kummempaa. Tavoitteita on hyvä olla ja niitä pitääkin olla - mun tavoite vuodelle 2016 on olla vieläkin rennompi ja nauttia hetkistä tässä ja nyt.

Ne sanoo et Finnairilla pääsee illaksi kotiin. No me ollaan jo kotona.

Pienen tauon jälkeen ollaan hakuiltu jonkin verran ja Hope on toiminut melko hyvin. Raunioradalla tehdyt hajuhaut ovat selkeästi vaikuttaneet hetkellisesti suoriin pistoihin, mutta treenillä ne varmasti palaavat mieleen. En ole viitsinyt ottaa mitään stressiä siitä, ettei haku/jälki/tottis ole edennyt niin rivakasti, että oltais millään tasolla koevalmiita ensi vuonna. Tottiksessa mulla ainakin on selkeä suunnitelma ja se on harjoitella liikkeitä heti 3-luokkaa ajatellen. Harmillisesti pitkät työpäivät ovat vieneet aikaa pitkiltä treeneiltä ja nyt kun valon määrä päivän aikana on niin vähäinen, niin sitä ei kerkeä juurikaan hyödyntämään.

Etelän Belgimafia.

Niin ja onhan meillä terveystuloksia! Hope kävi kuvissa ja B/B, 0/0 oli loppulausunto. Selkä kuvattiin omaksi iloksi ja näytti todella hyvältä. Otetaan tästä sitten myöhemmin viralliset kuvat myös. Lonkat lähtivät A:na ja pyysin kuvista myös toisen el.lääkärin arvion, joten toki varsinainen tulos hieman yllätti. Pääasia että Hopotus on terve ja treeniä + hyppyhommia voidaan jatkaa ihan normaaliin tapaan.

Koirien lisäksi myös emäntä pyrkii ylläpitämään kuntoa.

Ja jotta ensi vuonna treeneihin ei jäisi liikaa aikaa, niin kahden syyskokouksen jälkeen sain luottamuksen aloittaa Hakunilan Seudun koiraharrastajien (HSKH) hallituksessa ja Suomen Belgianpaimenkoirayhdistyksen (SBPKY) johtokunnassa. Eipä sillä, luottamustehtävät ovat meillä suvussa ja isäni tavoin olen innostuneena monessa mukana. Lapista tulleelle tämmöinen luottamuksen antaminen kohtuu tuoreella kotiseudulla oli varsin hienoa. Mukava päässä yhdistyshommiin kunnolla taas mukaan, johan sitä on vuoden verran aktiivitoiminnasta ollut tauolla.

Pääasiallisesti meidän arki on kovin rauhallista ja nautimme rötväilystä kotona. Myös kirjoittamattomista säännösitä on joustettu ja sylibelgit ovat nykyisin niin sohva- kuin sänkybelgejäkin.

Cara innostui myös leikkimään (ajattamaan) Hopea laajoilla pelloilla. Kyllä mummelin kunto pysyy kohdallaan, kun on nuorempi liikuttamassa ihan tosissaan.

Vielä reilu vuosi sitten oli tilanne täysin päinvastainen. Molemmat kuvat on otettu samasta paikasta, mutta pieni termiitti on kasvanut jo isoksi ja vahvaksi nuoreksi.

Meidän tiimi on paras tiimi.

Cara Mia, onhan se vaan maailman fiksuin ja mahtavin toveri.

Syksyn tulosta huolimatta perustreenit jatkuvat (tottis, toko, peko) ja jälkeä on tullut nyt otettua hakua enemmän. Jälki on ollut mulle ja koirille meidän omaa laatuaikaa, ilman kiirettä, luonnon helmassa. Oma aika itselle ja koirille on tärkeää ja olen pyrkinyt keskittymään asioihin tässä ja nyt. Vaikka meillä (minulla) on eriasteisia tavoitteita ja toiveita tulevaisuuden suhteen, niin treenien pitää olla kivoja ja tuottaa hyvää mieltä koirien lisäksi myös emännälle. Edistymistä tottispuolella on kai tapahtunut, mutta Hopea rakennetaan nyt hitaasti. Myös koirien vertailua olen pyrkinyt vähentämään ja antamaan nuorelle neidolle tilaa olla oma persoonansa. Kisakentät vetävät puoleensa, mutta nuori saa vielä odottaa omaa vuoroaan. C puolestaan pääsee testaamaan uudenlaisia juttuja peko-puolella. Raunio ja rakennusetsintä ovat osoittautuneet todella hyviksi harrastuksiksi ja kettu on oppinut asioita hurjan nopeasti.

Vallilan belgimafia. Be aware!

Kotiovella kolmen belgin voimin.

Ja minun elämäni koiran Energetic-Action's Ellenin eli Caran tottelevaisuusvalioitumisen kunniaksi pidettiin kakkubileet. Kuningas Cara olisi voinut tirpaista itsekin kakun naamariin. Upean kakun leipoi kunnon jauhopeukalo ja maku oli m mm mmm. On se vaan hienoa et on ystävissä taidokkaita ihmisiä, jotka mahdollistavat tällaiset pippalot. Keskipisteenä oleminen sai Caran hieman villiintymään ja C juoksi oikein mielellään Hopen kanssa ystäväni pihamaalla Tuuskissa.

Maailman taitavin Cara Mia ja ties kuinka mones valiokakku. Huomatkaa upea shampanja!

Viron tuliaiset elokuun alulta.

Alla muutama sananen liikkeistä, tai niistä mitä nyt enää kuukautta myöhemmin muistan.

Paikalla istuminen 2min - 10: Mikäs siinä istuskellessa tuumi Cara.

Paikalla makuu 4min 9,5: Aavistuksen nopeammin olisi voinut mennä maahan. Muuten perusvarma.

Odottelua 14 koirakon verran..

Seuraaminen 8: Samaan tyyliin kuin aiemminkin. Cara on vähän löysähkö ja erityisesti sivuaskeleet tekee sinne päin. Peruutuksesta ei ollut tietoakaan, vaikka tällä kertaan tuli oikea käsky.

Zeta (seiso-istu-maahan) 8: Liikkeet meni ihan ok, mutta toki aavistuksen oli hitaat.

Luoksetulo 8,5: Pysähtymiset suhteellisen ok. Seisominen toki edelleen voisi olla paljon nopeampi.

Ruutu 9: Harmillisesti haisteli merkkiä. Muilta osin meni nappiin. Luulet et pisteen menetys johtui haistelusta.

Ohjattu nouto 7: Arvonnassa vasen. C meni hyvin merkille ja lähti hakemaan vasemmalta – merkkiä! Onneksi sain pysäytettyä ja toi uudella käskyllä vasemman kapulan. Huhhuh..

Metallinouto 9: Pieni metallikapula taas käytössä. Liikkuri kysyi olenko tosissani ja tietenkin olin. Kuningas Caran puikko tykkää vain pienestä metallikapulasta. Nyt ei tullut blackoutia ja suoritti liikkeen hyvin.

Tunnari 9: Edelleen se-jännä-liike. Toki varmuutta on tuonu onnistumiset. Cara rauhallisesti meni kapuloille ja nappasi sieltä nopeasti yhden. Luovutus hieman kaukana. Tuomari kysyi oliko merkkiä ja olihan siellä.

Kaukot 8,5: Liikkuikohan ihan hieman? Jotain tässä kuitenkin tapahtui, mutta en kyllä enää muista että mitä.

Heinäkuu ja koko loma oli muilta osin täynnä näyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Savosta matka jatkui Rovaniemelle ja vaikka matkan varsinainen tarkoitus muuttui äkisti, pidin kiinni jo sovituista näyttelyistä. Hope sai 2 sertiä Oulun KV:ssa 11.-12.7 ollen molempina päivinä Jun Eri 1, SA, pn2. Marikan ja Hopen kehäyhteistyö toimi hyvin. Kemin KV:ssa tanskalainen tuomari ei pitänyt Hopen väristä ja sijoituksena oli Jun Eri2. Kukaan junnu ei saanut SA:ta. Treenien osalta Lapin reissu oli lomailua, vaikka toki kävin vanhan kerhomme kentällä ottamassa vähän tottista.. Paikka oli pysynyt samana ja pystyssä oli edelleen minun ja isän laittamat lammasverkosta pystytetyt aidat portin molemmin puolin.

Lapista auto suuntasi Savon kautta takaisin Helsinkiin. 24.-26.7. meni Hannan ja Johannan + koirien kanssa Latviassa. Vaikka reissun varsinainen päätarkoitus oli kahdet näyttelyt, oli pieni irtiotto tyttöjen kanssa upea kokemus! Cara oli molempina päivinä Vet Eri1, pp, vet serti, vet rop ja pn2. Valitettavasti Hopelta jäi Latvian junnuserti saamatta sillä se oli lauantaina Jun Eri1 ja sunnuntaina vain Jun Eh2! Velipoika Capu sen sijaan oli molempina päivinä Jun Eri1 ja sai jun sertit.

1.-2.8. olimme puolestaan Tartossa Virossa. Tälle reissulle tulivat myös Marika ja Miia Jenin ja flatti-Tasen kanssa sekä Riikka ja flatti-Focus. Reissu oli mitä mainioin ja 2 autolla tämän kokoinen porukka pääsi varsin sujuvasti liikkumaan. Matkalta saatiin 2 uutta Viron junnuvaliota, 1 Viron valio ja 1 Viron ja Latvian veteraanivalio. Hope oli lauantaina Jun Eri1, Sa, pn1, jun serti, jun rop ja rop. Isossa kehässä ei sijoitusta. Cara puolestaan oli la Vet Eri1, Sa, vet serti, vet rop ja isossa kehässä sijoittui BIS2 veteraaniksi. Sunnuntaina C oli norjalaisen Marit Sunden arvioivan katseen alla Vet Eri1, SA, vet serti, pn1, vet rop ja rop ja Hope Jun Eri1 suoran etuosan takia. Jeni sai molempina päivinä Avo Eh1.

Vaikka kesä lämmön puolesta näyttäisi tulleen vasta nyt elokuussa, jatkamme niin haku- kuin peko-treenejä. Caran peko-treeneihin täytyy tuoda lisää tvistiä ja Hopen hakutreenejä jatkamme samaan malliin. Jälki on tänä kesänä jäänyt vähemmälle (lue: ei ole käytännössä lainkaan tehty), mutta pian pääsemme taas pelloille, joten pitää silloin ottaa myös tähän kunnolla aikaa.

Lauantaiaamun matka meinasi katketa jo ennen pelipaikoille saapumista, sillä muutama kilometri ennen näyttelypaikkaa hyppäsi puskista nuori hirvi mun auton eteen. Onneksi koirilla on peräkontissa häkit ja Hanna ja Sanna ajoivat riittävän kaukana takapuskurista. Eipä ole ennen noin lähellä ollut hirvikolari. Itse näyttelypaikalla sää vaikutti lämpimältä ja saatoimme saman tien alkaa jännittään päivän kehiä. Junnu nartuissa oli koiria ”vain” 19 ja kasvattajatuomari tuntui arvostelevan joka ikisen hyvin perusteellisesti. Hope jaksoi esiintyä hyvin ja sai oikeutetusti ERI:n. Junnu nartuissa yllättävän moni koira sai erin ja loppupeleissä luokan 4 parhaan sijoista taisi olla kilpailemassa 16 koiraa. Tuomari otti aika nopeasti 3 etupäässä olluitta koiraa jatkoon ja neljättä hän panttasi ihan uskomattoman kauan. Tuomari pyöri Hopen ja jonkun edellä olleen koiran luona. Marika jaksoi todella rauhallisesti keskittyä esittämiseen ja itellä tuntui, että ääni loppuu kesken kaiken. Lopulta tuomari otti Hopen jatkoon!! Hopen lopullinen sijoitus luokassa oli siis Jun Eri4!! Uskomattoman hyvin meni näinkin kilpaillussa luokassa ja vielä erikoisnäyttelyissä.

Hopen veljistä Capu oli Jun Eri3, SA, Teppo Jun Eri4 ja Huima-sisko sai Eri:n. Ei lainkaan huonommin. Kasvattajaluokassa sisarukset edustivat Energetic-Action’s -kenneliä. Kasvattajaryhmiä taisi olla yhteensä 8. Lisäksi Capu, Teppo ja Huima olivat yhdessä neljännen koiran kanssa olleet nuorikkojen isän Rikin (Cäsarbor’s Foxy Maverick) jälkeläisluokassa ja lopullinen sijoitus oli BIS1! Me olimme jo tuossa vaiheessa siirtyneet yöpaikkaan, sillä ajatukset piti kääntää hyvissä ajoin seuraavan päivän tokokokeisiin.

Sunnuntaina oli siis kesän toiset tokokokeet Pohojanmaalla Vöyrissä, tuomarina Pohojosen Allan Aula. Nämä kokeet olivat kohtuu lähellä edellisen päivän erkkaripaikkaa ja toki olimme etukäteen suunnitelleet, että yllätämme tuomarin koepaikalla. Samoissa kokeissa kisasivat äiti (Cara) ja poika (Jeni). Sain C:n kanssa suoritusnumeroksi 1. mikä oli ihan toivottua, sillä esim. paikkamakuun käskytyksissä ei pääse ottamaan häiriötä viereisen käskytyksestä. Koe alkoi hyvissä tunnelmissa hieman etuajassa.

Paikalla istuminen 2min - 10: Cara istua tönötti patsaana. Ei kommentoitavaa.

Paikalla makuu 4min 10: Oltiin ekana rivissä ja meni nopeasti käskystä maahan. Makasi paikalla rauhassa ja malttoi nousta vasta omalla käskyllä.

Kehästä poistuminen ja heti takaisin

Ruutu 10: Päivän eka liike. Meni merkille hyvin ja sinkosi hyvällä vauhdilla vasemmalla sijainneeseen ruutuun. Itse marssin reippaasti kävelyosuuden. Vaikuttaisi siltä, että meidän ruututreenit menneet selkeästi perille.

Seuraaminen 8: Ei ollut seuraaminen kummosta ei. Käännökset eri temmoissa olisi voineet olla terävämpiä. Samoin sivuaskeleet jne. Ohjaajalle sattui joku uskomaton aivopieru, sillä peruutuksessa annoin Caralle käskyn ”taka”. Muuten hyvä, mutta ei tuollaista käskyä ole koskaan käytetty tässä yhteydessä, sillä ”taka” = pekon ketteryydessä merkin takana sijaitseva pöytä. C jäi seisomaan ja katselemaan ympärilleen. Onneksi kentällä ei ollut agi pöytiä. Saatoin onnitella itseäni tästä upeasta kämmistä ja se todellakin näkyi oman mielentilan laskuna ja myös loppusuorituksessa.

Metallinouto 0: Edellisen liikkeen häröilyn jälkeen vielä unohdin koiran ja naureskelin tuomarille omaa höpöyttäni. Niin.. Cara huomasi yleisön ja kisamode kerkesi laskea, kun en pitänyt pakkaa käsissäni. Kaiken huipuksi heitin kapulan hieman vasemmalle vinoon pois esteen linjalta. Cara hyppäsi hyvin, melko hitaasti otti kapulan suuhun ja lönkötteli esteen vierestä takaisin. Pettymys oli kirjaimellisesti luettavissa mun kasvoilta.

Tunnari 10: Olipa kiva edellisen liikkeen nollauksen jälkeen ottaa lempiliikkeemme. Yritin koota itseni nopeasti ja sydän meinasi pakahtua kun Cara varman rauhallisesti meni tunnareille ja nappasi sieltä Sen Oikean. En päässyt pilaamaan tätä liikettä, vaikka oma mode löpsähti täysin.

tauko

Luoksetulo 8: Pysäytykset ei mitenkään erityisen nopeita. Ei onneksi hilannut itseään ihan törkeesti ennen pysähtymistä.

Zeta (istu-seiso-maahan) 9: Hyvät jäävät. Tuomari oli jo antamassa 10, mutta pysäytin liikkeen lähelle tötsää ja Cara otti siihen kopiksi. Ei tehnyt viimeistä perusasentoa. Hyvä minä.

Kaukot 10: Maahanmeno ok. Käskytykset olivat hyvät ja Cara varman rauhallisesti teki eri vaiheet. Nyt en myöskään palatessa tallonut koiraa..

Ohjattu nouto 10: Arvonnassa noudettavaksi tuli oikea. Merkille lähtö oli hyvä ja käskyn saatua pinkasi hakemaan kapulan oikealta. Luovutus ok.

Ensimmäisen osion mokailun jälkeen päätin, että toisessa osiossa mennään liike kerralla ja ylimääräinen höpötys vasta liikkeiden jälkeen. Kuvista huomaa, että armeijamainen totisuus vaihtui hymyyn ja rentouteen heti suorituksen jälkeen. Tällä paletilla saimme siis 1-tuloksen 273p. ja sijoituksen 1/5. Ilman yhden liikkeen nollausta olisi kaikki liikkeet olleet lähes samaa tasoa kuin edellisissä kokeissa.

Viikonloppuna tuli ajeltua yksin lähes 1 000 km ja tietenkin maanantaina käynnistyi viimeinen työviikko ennen sitä kauan odotettua kesälomaa. Vaikka viikonloppu oli kiireinen ja aurinkoisessa ulkoilmassa ihon pinta sai punaista väriä, niin oli jokainen hetki ja kilometri kaiken sen arvoista. Ihana reissu, kiitos kaikille matkan varrella olleille ystäville ja tutuille!

Heinäkuu on ollut vähintään yhtä hektinen ku alku kesä, mutta yritän koostaa kuvia pikapuolin menneistä hetkistä.

Cara 8v. ja Jeni 4v.

Kävimme Hopen kanssa Liettuassa toukokuussa. Matka tuli puolivarkain, sillä lähdimme ad-hockina kasvattajan kaveriksi pitkälle automatkalle. Reissu ei ollut turha, sillä Hope oli perjantaina erkkareissa ROP Jun + serti sekä BIS 4 Jun! Lauantaina Höpötys oli ROP Jun ja ROP ja sai toisen sertin -> tuli Liettuan juniorimuotovalioksi. Sunnuntain näyttelyissä jatkettiin samaa linjaa ROP Jun ja VSP. Itse pääsin pitkästä aikaan kehään ja hyvin Hope esiintyi, vaikka emäntä oli hihnan päässä. Raskas reissu, mutta onni oli tällä kertaa myöden.

Caran kanssa olemme käyneet piitkästä aikaa tokokokeissa. Koepaikka tuli varkain, sillä saimme koetta edeltäneenä päivänä peruutuspaikan. Kokeet hieman jännitti emäntää, sillä treenit tähtäsivät vasta kesäkuun lopulla olevaan kokeiseen. Lähdimme kokeisiin siis ennemminkin tarkastamaan tasoamme, mutta kaikki osui nappiin. Alla liikkeet ja omat mietteet niistä. Paikallaolot otettiin edellisenä päivänä tottistreeneissä, edellisen keran niitä on otettu reilu vuosi sitten..

Paikalla istuminen 2min - 10: Cara tökötti kuin patsas. Kehä alkoi ½h etuajassa, joten emäntä ja koira joutuivat kehään ilman valmisteluita. Ei haitannut.

Paikalla makuu 4min 10: Malttoi odottaa oman käskyn ja maahan meno oli nopea! Jes. Ei huomautettavaa.

tauko

Luoksetulo 9: Seisominen oli Caraksi yllättävän nopea. Maahan meno ok. Tosissaan koiruli oli tässä liikkeessä.

Zeta (seiso-istu-maahan) 9: Ohjaaja keskittyi käännöksiin ja että kävelemme riittävän läheltä merkkejä. Seiso ja istu ok. Maahanmeno oli ok, mutta kun palasin kohti C haisteli maata. Katsoin tuimasti ja tuomari naurahti..

Ruutu 9,5: Huhhuh. Meni hyvin merkille ja sinkosi todella hyvin vasemmalle ruutuun. Löi heti käskystä maihin ruudun keskelle. Jes! Oma marssiminen ja loppukäskytys hyvin armeijamaista.

Tunnari 9,5!!!: Pelottavin liike ja meidän heikoin kohta. Vauhtiliikkeen jälkeen tarkka tunnari. Apua. Muistin jopa merkata meidän oman numeron tunnariin. Tunnarit olivat ympyrässä ja Cara juoksi niille rauhallisesti ja käytännössä heti nappasi OMAN ja toi minulle. ½ pistettä lähti kun luovutus olisi voinut olla lähemmäs.. Who cares! Mahdoton muuttui mahdolliseksi :)

tauko

Seuraaminen 8,5: Päivän huonoin liike eikä ihme. Tällä kertaa ei kurittomasti jättänyt perusasentoja väliin (kai). Takapään käyttö oli täyskäännöksissä, sivuliikkeissä ja peruutuksessa huono.. Yritystä ei edes juuri ollut.

Metallinouto 9,5: Heitin pienen kapulan aika kauas (tuomari nauroi kun sanoin että otamme pienen). Cara hyppäsi hyvin ja juoksi kapulalle, otti sen suuhun ja toi mulle eteen. Inhottava kapula, mutta kyllähän se tehdään, kun emäntä käskee.

Kaukot 9: Jättö ok nopea. Teki liikkeet hyvin (istu-seiso-maahan-seiso-istu-maahan). Viimeisessä maahanmenossa hieman meni vinoon ja kun palasin C:n luo hieman väisti mua.. Siitä lienee lähti 1p.

Ohjattu nouto 9,5: Arvonnassa tuli vasen noudettavaksi. Hitto, meille hieman vaikeampi (olin edellisenä päivänä harjoitellut), sillä C kiertää merkin oikealle päin. Merkille meni hyvin ehkä aavistuksen reilusti oikealle kaartaen. Käskyn saatuaan kääntyi salamana vasemmalle ja toi kapulan vauhdilla. Huh mikä suoritus!

Ensimmäinen 1-tulos evl:ssä! Täytyy kyllä sanoa, että Cara oli täydellinen ja oli niin mukana hommassa. Musta tuntuu et nyt koeliikkeet olivat eräänlaisia temppuja, joita toinen teki todella hyvässä mielentilassa. Tuomari Ossi Harjula oli symppis, liikkuri ohjasi hienosti ja liikkeet jatkui lähes samasta kohtaa kuin edellinen loppui. Ja emäntä.. noo aikalailla armeijamaisesti käskyttäen mentiin liikkeestä toiseen.

Huomioita jatkoon:

- Raunioiden häiriöt: nyt treeni oli lähes häiriötön (toki liikkuvia henkilöitä radalla), häiriötä treenattava pikku hiljaa.

- Piiloihin tunkeutuminen: uutena hommana tulee, että Caran pitäisi piilosta riippumatta oppia hakemaan piilon luota aina joku kohta, josta ehkä pääsisi tunkeutumaan piiloon sisälle.

- Irtorullat maalimiehillä: nyt harjoitteluvaiheessa ehdottomasti aina maalimiehillä irtorullat ja rullan saisi vasta kun koira on yrittänyt tunkea piiloon sisälle.

- Ohjaajalle huomioita: tuulen suunnan lukeminen, etsintäsuunnitelman tekeminen ja siinä pysyminen ellei erikseen sitä hetkellisesti muuta. Lue koiraa ja kannusta hakeutumaan eri suunnista piilolle, jos saanut hajun.

Perjantaina oli Reijan hakukoulutus, jonne meidän piti alun perin osallistua Hopen kanssa. Hope on kuitenkin nyt hetken levossa, joten Cara pääsi jälleen treenikaveriksi. Muut treenasivat pk-hakua, mutta meille tehtiin viimeiseksi partiointiharjoitus. Ohjaaja pääsi pohtimaan tuulensuuntaa ja suunnittelemaan etsintäalueen haravoinnin. Tein suunnitelman ja Reija kertoi miten hän olisi tehnyt vastaavan partioinnin. Lähdimme suorittamaan mun tekemää suunnitelmaa ja vaikka Caralla oli hakuvermeet päällä niin sanoin vaan missä ja C pinkaisi edeltä metsään. Pian se tulikin rullan kanssa ja menimme näytölle. Jatkoimme suunnitelman toteuttamista ja käveltiin serpentiinimäisesti alueella. Cara juoksi hyvin edessä ja teki omaa lenkkiään. Koira oli kuitenkin koko ajan näköpiirissä, joten oli helppo nähdä miltä alueelta se on hajun saanut. Carassa huomasi heti muutoksen kun sai uuden hajun nokkaan ja niinhän se toinenkin maalimies löytyi seisoskelemasta puun alta. Yksi kadonnut istuskeli retkituolilla ja yksi oli kiikkunut kaatuneelle puunrungolle. Hassu Cara, sillä vaikka tämän sorttinen harjoitus oli uusi, välillä tuntui, että C tiesi mitä ollaan tekemässä jopa paremmin kuin ohjaaja.

Huomioita:

- Etsintäsuunnitelma: tämä vaatii harjoitusta paljon. Tuulen suunnan miettiminen ja mahdollisemman optimaalisen hakusuunnitelman laatiminen. Toki kartan ja kompassin käyttöä pitää harjoitella - paljon.

- Näytöt: Cara oli vähän kuriton. Toi rullan hyvin, mutta samalla kun pyysin irrottamaan otti n. metrin eteenpäin (ennen näyttöliinan laittoa). Huomaa, ettemme ole hakuhommia hetkeen tehnyt.

- Pekon maalimiehen jälkeisen osion harjoittelu: palkka tulee kauempana.

Ja sokerina kakunpäälle: kävimme tänään peko tottistelemassa ja ketteryystreeneissä. Otimme alkuun ihan perus tottisliikkeitä ja noudon. Liikkuvassa henkilöryhmässä ei ollut ongelmaa, koiraa ei nyt ollut. Täytyy noutoon miettiä sopiva käyttöesine, varmaankin kenkä. Heti perään kävimme kaikki ketteryysesteet läpi. Alla listattu osavaiheet.

Ketteryysesteistä aloitimme putkella - ei ongelmaa, tehtiin tämä myös kokeenomaisena.

Lankulla eka kerran rullat olivat ihan lankun päässä - ei ongelmaa Cara suhasi sen läpi. Seuraavaksi rullat laitettiin keskemmäs ja lankku liikkui enemmän - ei ongelmaa, pysähtyi käskystä vähän hitaasti lankun päälle.

Keinu: ei ongelmaa. Täytyy vahvistaa oikea kohta. Tikkaat: ensimmäisellä kerralla Cara ajatteli, että vauhdilla pääsee nopeinten, eipä päässyt. Saatiin menemään todella hyvin pari kertaa. Koiralle (ja emännälle) uusi liike, joten vaatii toistoja. Täysin suoritettavissa oleva liike.

Pituus: ei ongelmaa, liikkeenä onnistui hyvin.

Romukasa: ohjaaja katseli askelia, muuten ei ongelmaa. Sopivan kohdan optimointi, johon koira saa otettua perusasennon.

Merkki ja pöydät: merkki loistava eka pöytä oli hyvä (oikealle). Pöytien opettaminen ensin merkiltä vasemmalle, oikealle ja taakse, jonka jälkeen voidaan opettaa eri pöydiltä eteneminen toiselle ja kolmannelle. Tämä oli liikkeistä haastavin, eli tähän täytyy nyt satsata. Treenikentällä pöytien välimatka ei ollut ihan kokeen mukainen.

Koirankanto: meni ok sekä mulla että vieraalla miehellä. Ei se (vielä) super kivaa ollut, mutta maahan pääsyn jälkeen C:n mielestä ukko oli mitä loistavin!

Tämmöistä tänne. Uuden äärellä ollaan ja tulevat haasteet ovat emännälle oikein tervetulleita. Ajankäyttö vaatii vielä suunnittelua, sillä nyt viimeiset viikot on lähes joka päivä ollu jotkut treenit jommalla kummalla koiralla.. HC-koirahommat on niin parasta, mutta täytyy muistaa omat ja koirien rajat ja pitää hommat mielekkäinä. Paljon olen jo saanut ja katsotaan mitä seuraavat kuukaudet tuovat tullessaan, ainakin paljon koirien kanssa puuhastelua. Kuten alla olevista kuvista näkee, meillä on kevät pitkällä ja meidän puiston kirsikkapuu on täydessä kukassa. Mikäs täällä ollessa.

Ei se Hope oikeasti ole ihan nuin iso C:hen verrattuna.. Kunnon pönöttäjä ;)

Aika on kyllä mennyt nopeasti, sillä vastahan tuo nykyisin Caraa isompi ja painavampi jönssi oli pieni ja rääkyvä kirppu. Olen kyllä super tyytyväinen isoon puikkonokkaani, jonka toisinaan suuren egon kanssa on välillä ahdasta. Tästä tytöstä löytyy niin saalisviettiä kuin taistelutahtoa ja ensimmäinen vuosi onkin mennyt lähinnä oikeanlaisen mielentilan rakentamiseen. Tottishommat ovat vasta alussa ja mm. seuraamisen rakentaminen on kyllä tuskasen hidasta. Hopen mielestä C on uskomattoman cool ja ihana, mutta tämä tunne ei ehkä ole edelleenkään molemminpuoleinen.

Vappupäivän aamulenkillä.

Upea nakkikontakti! Vappunakeilla Vuosaaressa.

Nyt kun toukokuu on pyörähtänyt käyntiin, on myös leirikausi korkattu. Olimme siis viikonloppuna HPH:n järjestämällä pk-leirillä hakuhommissa, kouluttajana Anni Rytkönen. Hope ja emäntä pääsivät lammasaitauksessa (aakealaakea alue) että metsässä tekemään hajuhakuja. Hope jo käytti nenää ja hyvin paikansi mm. puusta tulevan maalimiehen hajun. Tarkentaminen oli vielä haastavaa ja toki tuuliolosuhteet toivat treeneihin oman vaatimuksensa. Seuraavan päivän metsässä tapahtuneet hajuhaut olivat vielä paremmat ja Hope sai hyvin hajun jo keskilinjalle, mutta välillä täysin olematon tuuli vaikeutti maalimiehen tarkennusta. Molemmissa treeneissä Hope oli aikaisempaa keskittyneempi ja käytti nenäänsä maalimiehien hakemiseen. Treenit olivat kokonaisuutena hyvin mielenkiintoisia ja opettavaisia. Oli myös mukava tavata ja nähdä minulle vieraiden hakukoirien työskentelyä ja treenejä. Myös C pääsi lauantain vesisateessa nostamaan 2 ukkoa. Puussa kököttänyt ei tuonut ongelmaa ja C paikansi sekä ilmaisi ukon moitteitta. Toinen ukko oli kaukana etukulmassa maamontussa.

Treeneistä sen verran, että toistaiseksi kaikkina arki-iltoina tuntuu olevan jotain pientä tai isompaa reeniä. Olemme Hopen kanssa aloittaneet myös esineruututreenit. Vappu oli hurja, sillä vappuaatto meni Sipoossa esineruutuhommissa. Vappupäivänä oli 2 koiran lenkki Töölönlahden ympäristössä ja Hopen bileet. Viikonloppu meni Inkoossa pk-leirillä. Kyllä tämmöiset pidennetyt viikonloput ovat kivoja, kerkeää treenailla melkein kaikkea mahdollista :)

Kotona odottaa kaksi innokasta belgianpaimenkoiraa, emännän sydän sulaa.

Cara kohta 8v., minä ja Hope 1v.